Kirkon edessä sijaitsee torpedovene S2 uhrien hauta ja siinä Wäinö Aaltosen 1930 veistämä muistomerkki. Hautaan siunattu 29 uhria, loput siunattiin mereen, koska uhreja ei löydetty. Jalustassa kaikkien uhrien nimet ja sotilasarvo. Kirkon edustalla on myös1939-1944 sankarihaudat, jonka 1952 paljastettu muistomerkin suunnitteli Irma ja Matti Aaltonen. He suunnittelivat myös viereisen jatkosodan aikana uponneiden Hacklinin laivojen Jussi H ja Betty H:n muistomerkin (aita).
Poisnukkuneiden muistolle -muistokivi
Poisnukkuneiden muistolle -muistokivi, joka paljastettiin 13.6.1993 Reposaari-päivien yhteydessä ja se sijaitsee hautausmaan portin vieressä.
Vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden punaisten muistolle -muistomerkki
Muistomerkki on pystytetty vuonna 1918 sisällissodassa kaatuneiden muistoksi. Se sijaitsee hautausmaan vanhan osan keskivaiheilla.
Kuolleiden merimiesten hautamuistomerkki
Paikallisten asukkaiden lisäksi hautausmaalle on haudattu satamassa vierailleilla laivoilla kuolleita merimiehiä eri puolilta maailmaa. Heille Reposaaren seurakunta on pystyttänyt yhteisen muistomerkin, johon merimiesten nimet on kaiverrettu.
Nuorukainen ja ankkuri -hautamuistomerkki
Hautausmaalla on vuonna 1958 kuolleen kauppaneuvos Werner Hacklinin Nuorukainen ja ankkuri -hautamuistomerkki, joka on kuvanveistäjä Kalervo Kallion käsialaa.
Menehtyneiden kalastajien muistomerkki
Muistomerkki sijaitsee kalasatamassa Merimestan edustalla.
Rannikkotykistön muistomerkki
Rannikkotykistö toimi Reposaaressa vuosina 1935-1999. Sijainti: Takarannalla, levähdyspaikka.
Suojeluskunta ja Lotta Svärd -sotamuistomerkki
Reposaaren Merisuojeluskunnan ja Lotta Svärd-yhdistyksen muistoksi. Perinnekilta Sotilaspojat Satakunta ry paljastanut laatan 11.6.1995.
Sijainti: Kirkkokatu 31, koulun seinässä
